keskiviikko 21. tammikuuta 2015

VIIKON KUULUMISET

On ollut niin kiirusta viikon ajan, että päivitykset ovat saaneet odottaa. Tämä viikko on aika urheilu painotteinen. Nyt on pilates aloitettu ja kyllä on vaikeaa kun pitää tehdä HITAASTI kaikki liikkeet! Tänään kävin "venyttelytunnilla", miten kankea sitä on!! Mummot tunnilla olivat niin elastisia, että kateeksi kävi! Tunti teki todella hyvää! Huomenna zumbaamaan ja perjantaina olisi pt-tunti jolla tehdään saliohjelma. Tavoite olisi ainakin kaksi kertaa viikossa salilla. 

Tavoitteena on oma hyvinvointi, ei mitään painonpudotus- tai kiinteytymispaineita, vaan ihan omassa tahdissa ja ilman stressiä, hyvää oloa kohti.







Ystävältä kukkia. Kuinka ne tietääkin mistä pidän ;)
Kiitos S & J! Kaunis valkoinen kimppu! Kukkakimpusta on iloa moneksi viikoksi!

Kuvassa näkyy myös tämän päiväiset tyynynpäällisostokset. Venyttelytunnin jälkeen kävin pitkästä aikaa kirpputorilla ja löysin Espritin paidan ja valkoiset ihanuudet. Mallina tällä kertaa Sepe. Hyvät unet tyynyllä ainakin saa ;)






Kirpputorin yhteydessä on pieni putiikki missä myydään kaikenlaista kotiin, verhoista kahvikuppeihin. Ja kaikki olivat -30%. Tämän tyylisiä olenkin toivonut eteeni tupsahtavan. Kyllä oli onni matkassa kun nämä löysin! Ja jäljellä oli vain kaksi!

Nyt vain on tyyli kodissa jakautunut kahteen. Toisaalta romanttisuus vetää puoleensa ja toisaalta taas ,voisiko tyyliä sanoa skandinaaviseksi, missä aika yksinkertaista. Seuraamani blogitkin ovat joko romanttista tai yksinkertaisempaa tyyliä noudattavia. Ehkä yritän yhdistellä nuo kummatkin rakastamani tyylit. Sillä ehkä syntyy persoonallisuutta kotiin.



Ihanaa keskiviikkoiltaa! 

Friida

2 kommenttia:

  1. Ihana kukkakimppu ja voi tuota nautiskelija koiruliiniä:)
    Omasta hyvinvoinnista on tärkeää huolehtia. Ja kun sen ottaa rutiiniksi, keho kyllä ilmoittelee, jos jokin asia on unohtunut. Minä en esim. Ole päässyt viikkoon juoksemaan kovien pakkasten vuoksi ja olo on nyt tukkoinen. Tarvitsen revittelyä raikkaassa ulkoilmassa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä sitä jo tässä iässäkin alkaa huomaamaan miten keho ei ole enää nuori. Ja kyllä se zumba oli niin kivaa vaikka ei ihan koko ajan mukana pysynytkään!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!