maanantai 9. helmikuuta 2015

TALO NAISIA TÄYNNÄ

Täällä oli talo täynnä naisia eilen. Naiset hyppivät jopa seinille!

Eli seinille hyppivät Ikeasta ostamani naistaulut. Onneksi muut naiset pysyivät maankamaralla. Vaikka hauskaa oli! On onni saada sukulaisiksi niin ihania ihmisiä! Mutta naisten vierailun syystä toisella kertaa. 






Olen blogeissa nähnyt samantyylisiä kuvia ja nyt bongasin ne tosiaan Ikeasta. Tarkoistus oli hakea muutama harmaa tuoksukynttilä, mutta kuvat ja kaksi koria lähti myös matkaan. Näissä tuoksukynttilöissä on mieto ja miellyttävä tuoksu. Mielestäni useimmissa tuoksukynttilöissä on liian pistävä ja vahva haju tuoksu.




Kori sai täytteekseen yrttejä ja salaatteja. Halpa tapa piristää keittiötä. Valitsemalla pitkäkestoisempia yrttejä saa pitkäksikin aikaa iloa. Ja tulee helpommin lisättyä ruokiin kun ovat siinä käden ulottuvilla.







Ja ette arvaa mitä olohuoneen matolle kävi!?!?!?! Eikö jompikumpi koiruuksista oksentanut siihen! Että pesula keikka. Mutta sen päätin, että tähän huusholliin tulee enää koneessa pestäviä mattoja. Niin ihania kun villamatot ovatkin, niin koiratalouteen aika epäkäytännöllisiä. Koirat kun tuovat muutenkin ulkoota hiekkaa ja mutaa sisälle liaten matot nopeaan tahtiin, joten on hyvä voida pyöräyttää matot koneessa. Eli meille tuli taas mattokeikka. P:n ollessa Virossa metsästämässä villisikoja, mukaan värväsin T:n. Kävimme Ikean reisulla syömässä lihapullat ja poika oli sillä lahjottu. Matto löyti Kodin Ykkösestä. Oli kyllä nappiostos. Harmittaa kyllä Pandora-matto... Matto käytettiin pesulassa jo kerran ja taas pitäisi. Miksi koirien pitää aina tehdä "vahinkonsa" matoille? Toivotaan, että tämä mattojentuhoojanuorukainen jossain vaiheessa viisastuisi...







Mutta kuka voi tällaiselle naamalle olla vihainen?





Friida <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!